Siirry sisältöön

Parran tarina

 

Pohjanmaan lakeuksilla on mäet harvassa, mutta tekemisen perinne vahvaa.

 

Jo 1980-luvulla teuvalaiset alkoivat haaveilla Parra-vuoren rinteille hiihtokeskusta.

Vapaa-ajankeskus Parra Oy (Snowpark Parra) perustettiin 1989. Osakkeiden myynti oli oman aikansa joukkorahoitus, niitä myytiin "ovelta ovelle". Siksi Parralla on tänäkin päivänä 1300 omistajaa, joista 1200 on yksityisiä ihmisiä ja 100 pieniä yrityksiä ja yhteisöjä. Kuntaomistuksen osuus on yhteensä 47 %, mistä Teuvan kunnalla on 37 %.

Laskettelu Parrassa alkoi talvella 1990-1991. Innostus oli valtavaa. Bussikuljetuksia järjestettiin lähikunnista ja mäessä oli vilkkaimpina päivinä 500 laskijaa. Teuvan 13 taksia tempaisivat myös ja kuljettivat ilmaiseksi sata ikäihmistä rinnettä katsomaan ja pullakahveille.

 

Parra 2000-luvulla: Enemmän kuin rinteet ja hissit

 

Laskettelutoimintaa kehitettiin vuosi vuodelta. Vuokraamoon tulivat lumilaudat ja 2000-luvun alussa rinteisiin reilit. Parkkilaskemisessa Parra kulkikin etulinjassa - vain Rukalla ja Jyväskylän Laajavuoressa oli tuolloin enemmän reilejä kuin Parrassa.

Vuonna 2011 Parra sai Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen kunniamaininnan määrätietoisesta ja aktiivisesta työstä.

 

Snowpark Parra omistaa maa-alueensa, rakennuksensa ja kalustonsa

 

Yhtiö vastaa itse kaikesta hiihtokeskuksen toiminnasta ja kehittämisestä omilla tuotoillaan. Toiminnan mahdollinen ylijäämä käytetään asiakaskokemuksen parantamiseen.

Parrassa tehdään talvisin vahvaa tiimityötä, päätoimisesti 6-8 ja sivutoimisesti 15-20 palkattua työntekijää. Kaikkea tekemistä leimaa pohjalainen yrittäjähenki.

Paikallinen talkooperinne on aina ollut Parran tukena. Vaikka valtaosan työstä tekevät palkatut työntekijät, monessa kohdin näkyy joka vuosi myös talkoolaisten kädenjälki.

Parran hiihtokeskusta ympäröi virkistysalue, joka omalta osaltaan tuo kävijöitä Parraan. Virkistysalueesta ja hiihtoladuista vastaa Teuvan kunta.

 

Parrassa on joka talvi jotain uutta

 

Kaudelle 2017 Parra vaihtoi rinnekoneensa uudempaan ja samalla rakennettiin koneelle pressuhalli.

Kaudelle 2018 vahvistettiin lumetuskalustoa hankkimalla kolme lumitykkiä lisää. Samalle kaudelle kasvatettiin reilikalustoa kymmenellä uudenlaisella reilillä.

Kaudelle 2019 on toteutui merkittävä asiakastilojen laajennus, kun uusi vuokraamo ja WC-rakennus valmistuivat.

Snowpark Parran verkkokauppa, josta voi ostaa niin hissiliput, hiihdonopetusta kuin käytettyjä välineitäkin, avautui audelle 2022.

Varsinainen laskettelukausi kestää Parrassa tammikuusta huhtikuun alkuun. Touko-kesäkuussa huolletaan kalustoa ja uuden kauden valmistelu alkaa taas jo elokuussa.