Parran käyttämä sähkö on tuotettu uusiutuvilla energialähteillä (poikkeus vuosi 2023)
Uusi sähkösopimus vuoden 2017 alusta siirsi Parran vihreän sähkön aikakauteen. Vuosina 2017-2022 kaikki käyttämämme sähköenergia on ollut alkuperätodennettua pohjoismaista tuuli-, vesi- ja aurinkovoimalla tuotettua sähköä.
Valitettavasti poikkeuksellinen sähkön saatavuus- ja hintatilanne on aiheuttanut sen, että vuodeksi 2023 jouduimme luopumaan alkuperämerkinnästä. Toivomme että voimme palata vihreään sähköön jo vuodelle 2024.
Parrassa ei tuhlata eikä tehdä turhaa jätettä
Keittiössä noudatetaan käytäntöjä, joiden ansiosta valmistuksessa ei synny ruokahävikkiä.
Sisällä käytetään pestäviä astioita. TakeAway-aterioiden pakkausmateriaali on bagassia eli sokerituotannon ylijäämämateriaalia. Haarukka on puukuitua ja valmistettu Suomessa.
Kaikki jätteet lajitellaan ja kierrätetään asianmukaisesti.
Hankinnoissaan Parra tekee jatkuvasti valintoja kotimaisen työn puolesta
Parra Bistro suosii kaikissa hankinnoissaan kotimaisia raaka-aineita. Kaikki lihamme ja perunamme on suomalaisia, kuten myös maito, juusto, sämpylät ja leivonnaiset. Salaatti kasvaa Tamsin kasvihuoneissa paikkakunnalla.
Parran henkilökunnan työasut tulevat paikallisen ESM-Brodesignin pajasta. Kauden 2019 uudet rakennukset, kuten myös hirsireilien kehikot, ovat Teuvan Mökki- ja Sorvituotteen valmistamia.
Parra tarjoaa monelle paikalliselle nuorelle ensimmäisen työpaikan
Nuorten ohjaamiseen paneudutaan huolellisesti. Työ Parrassa tuo nuorelle kokemusta asiakaspalvelusta ja esimerkiksi kielitaidon merkityksestä.